Hermorakenteella tarkoitetaan näissä ohjeissa
koiran synnynnäistä niin kutsuttua heikko- tai
vahvahermoisuutta sellaisena kuin se tulee ilmi
koiran syystä tai toisesta joutuessa voimakkaisiin
ja vaihteleviin sisäisiin järkytystiloihin.
Ennemmänkin kuin alttiutta luonnottomaan
ärsyyntymiseen tarkoitetaan kykyä hallita
jännitystiloja ilman luonnotonta uupumusta,
hysteriaa tai muita selviä merkkejä romahtaneesta
sisäisestä tasapainosta.
Tässä ei ole tarkoitus määritellä tieteellisesti
ja aukottomasti yleisesti käytettyjä sanoja:
hermostunut, hermostuneisuus ja vahvat tai heikot
hermot, vaan saada aikaan hyväksyttävä,
jotakuinkin yksiselitteinen ja yleisesti
ymmärrettävä kuvaus niistä
käyttäytymispiirteistä, joita kuvaillaan näillä
sanoilla. Suoranaisia hermorakenteen vaurioita
sellaisinaan ei käsitellä, eikä myöskään
ärsytyksen ja reaktion välisiä monimutkaisia
tapahtumasarjoja ja yhteyksiä. Testattaessa
etsitään tunnusmerkkejä, jotka viittaavat
sisäisen tasapainon hermostolliseen häiriöön.
Tarkkaillaan tilan kestoa ja voimakkuutta sekä
koiran kykyä toipua siitä. Tietysti yritetään
myös selvittää, mikä tai minkälaiset ärsytykset
ovat mahdollisesti aiheuttaneet ylikiihottuneen
tilan.
Tavallisimmat hermostuneen mielentilan oireet ovat
suurin piirtein samat ihmisellä ja koiralla.
Tietenkin on olemassa muun muassa se ero, että
ihminen voi järkensä ja tietoisen tahdonvoimansa
avulla jossain määrin peittää tilansa.
Luonteenomaiset oireet koiralla ovat voimakas
rauhattomuus, kehon värinä, kohonnut pulssi, joka
ei johdu ruumiillisesta rasituksesta, lisääntynyt
nieleskely, aiheettomat ja epätarkoituksenmukaiset
liikkeet, turvan etsiminen (suuntautuu yleensä
kotiin tai ohjaajan luo), ripuli tai oksentelu.
Lisäksi on luonteenomaista erittäin suuri vastustus
muita kuin tämän tilan aiheuttaneita ärsytyksiä
kohtaan - voidaan miltei sanoa havaintoväylien
sulkeutuneen muilta vaikutteilta - sekä myöhemmin
ilmeisiä luopumisen- ja/tai apatiansekaisia
väsymysoireita.
Lienee mahdotonta erottaa selvästi toisistaan
hermostuneisuuteen liittyvät ja muut jännitystilat.
Yleisesti ottaen kai kaikki psyykkiset jännitystilat
jossain määrin johtuvat hermostuneisuudesta. Mutta
kokemuksemme on osoittanut, että tietyissä
olosuhteissa jotkin jännitystilat ovat normaaleja,
sillä ne ovat yleisiä ja luonnollisia reaktioita
kyseisen ärsykkeiden voimakkuuteen ja laatuun. Kun
koiraa uhataan, on odotettavissa, että siinä
kehittyy jännitystila ja kun jännitys on kasvanut
kyllin suureksi, se laukeaa siinä tilanteessa
"oikeana" tekona, esim. uhkaavuutena,
hyökkäyksellä tai pakona.
Tällaista käytöstä ei pidetä hermostuneisuutena,
koska koiran reaktio on luonnollinen ja - koiran
taipumusten määrittämissä rajoissa - oikeassa
suhteessa ärsykkeiden voimakkuuteen nähden. Jos
purkautuminen sitä vastoin poikkeaa selvästi
tavanomaisesta käyttäytymisestä, on luultavasti
kysymys hermostuneesta jännitystilasta.
Käytökselle on luonteenomaista yleensä yksi tai
useampi edellä mainituista oireista. Tavanomaisella
purkautumisella tarkoitetaan tässä yhteydessä
tavallisiin vastaavassa tilanteessa aikaisemmin
testatuilla koirilla ilmennyttä käyttäytymistä.
Edellä mainituista perusteluista saadaan
seuraava loppupäätelmä:
Edellytys jokin mielentilan tai teon määrittäminen
hermostuneeksi, on reaktioiden pitäminen
epänormaaleina suhteessa ärsykkeiden, ja niiden
tunnusomaisten oireiden on oltava edellä kuvattujen
kaltaisia. Toisaalta sisäisiä jännitystiloja ja
tekoja ei voi tämän perusteella luokitella
hermostuneiksi, mikäli ne voidaan luokitella
luonnollisiksi suhteessa vaikuttavien ärsykkeiden
laatuun ja voimakkuuteen ja/tai jos erityiset
hermostuneisuuden oireet puuttuvat. Ei voida
myöskään täysin jättää huomiotta sitä
mahdollisuutta, että myös vahvahermoinen koira
käyttäytyy hermostuneesti, jos ärsykkeiden
voimakkuus kasvaa liian suureksi. Testattaessa
tällaista ei kuitenkaan pitäisi tapahtua, sillä
testitilanteissa käytetyt ärsytystavat ja
ärsykkeiden voimakkuudet on kokemuksen perusteella
saatu yhdenmukaisiksi ja sellaisiksi, että ne
aiheuttavat hermostuneisuuden oireita vain
huonohermoisilla koirilla.
Hermojen lujuus arvostellaan ja luokitellaan eri
testisuorituksissa ilmenevien näkyvien reaktioiden
avulla.
On tunnettu tosiasia, että jotkut koirat
pelkäävät laukauksia, mutta toiset eivät.
Laukausaraksi nimitetään koiraa, joka laukauksen
jälkeen reagoi selvän hermostuneesti ja jolla on
vaikeuksia mielentasapainonsa palauttamisessa ja joka
ammunnan toistuessa osoittaa yhtä suurta tai
suurempaa hermostuneisuutta. Koirat, jotka
ensimmäisen kokeen aikana käyttäytyvät
rauhattomasti, mutta jotka selviävät nopeasti
levottomuudestaan ja joille kokeen uusiminen saa
aikaan yhä pienemmän reaktion, luokitellaan
laukauskokemattomiksi, ei laukausaroiksi.
Laukausalttiiksi kutsumme koiraa, joka reagoi
suunnilleen samalla tavalla jokaiseen laukaukseen
rauhoittumatta ja hermostumatta enempää, ja jonka
sisäinen jännite ei nouse sellaiseen asteeseen,
että selviä hermostuneisuuden oireita näkyisi.
Laukausvarmaksi nimitetään koiraa, joka
käyttäytyy täysin välinpitämättömästi
kaikenlaisiin laukauksiin tai joka on niistä vain
normaalilla tavalla kiinnostunut.
Silloin tällöin näkee koiria, joihin laukaus
selvästi vaikuttaa, mutta jotka eivät käyttäydy
hermostuneesti sillä tavoin kuin me olemme ilmaisun
selittäneet, vaan käyttäytyvät muulla lailla
epänormaalista, esim. hyökkäävät (yrittävät
hyökätä) ampujaa kohti tai ovat kiihkeän
innostuneita ympäristön tapahtumista (usein
haukkuen). Lyhyt ja naseva nimitys tällaiselle
käyttäytymiselle on paukkuärtyisyys.
Em. käytöstä on vaikea selittää koska sen ei
voida katsoa kuuluvaksi hermostuneisiin
käyttäytymismuotoihin, mutta todennäköisimmin
jokin aiempi kokemus assosiaation kautta laukaisee
sen. Oletettavasti tuo kokemus tavallisimmin liittyy
metsästykseen, jossa koira on saanut hyökätä ja
ajaa vapaasti. Jossain tällaisessa tilanteessa on
kuulunut laukauksia. Koira ei ole välttämättä
tarvinnut osallistunut tämänlaatuiseen
metsästykseen. Riittää, jos se on ollut
sellaisessa paikassa, missä se on voinut nähdä
saaliin pakenevan ja samanaikaisesti kuullut
laukauksia.
Tämäntapaista käytöstä, jonka syy useimmiten on
väärä koirankäsittely, täytyy pitää hankittuna
ja se voidaan siis poistaa sopivalla koulutuksella.
Tällaisen koiran todellisen hermorakenteen
arvostelun on tapahduttava pääasiassa muiden
osasuoritusten perusteella.
Laukauspelottomuus
Koiran laukauskestävyys testataan 9 mm
paukkupanoksin testin viimeisenä osasuorituksena.
Ennen ensimmäisten laukausten ampumista täytyy
testituomarien varmistua siitä, että testattava
koira on keskittynyt puuhailemaan jotain. Puuhailu on
yleensä liikkumista ohjaajan kanssa tähän
tarkoitukseen varatulla alueella, maaperän
haistelua, leikkimistä ohjaajan kanssa tms.
Ampuja voi olla näkösuojassa. On myös huomioitava
laukausetäisyys ei ainoastaan metreissä, vaan myös
kaikupohjan perusteella, mikäli sellainen on.
Kaikupohja voi lisätä tai valmentaa äänen
voimakkuutta.
Jos koira tarkkailee ampujaa laukausten kuuluessa,
ärsytyksen vastaanottavuus lisääntyy, ja
tällaisessa tapauksessa on mahdollista, että
laukausärsytys on liian voimakas jopa
normaalihermoiselle koiralle ja tämä jättää
pysyviä haittoja.
Arvostelu
Heti ensimmäisten laukausten jälkeen
testituomarit tekevät ensimmäisen arvostelunsa.
Koirat jaetaan selvästi laukausarkoihin, luultavasti
laukausarkoihin, laukauskokemattomiin (reagoivat
melko voimakkaasti laukauksiin, mutta eivät osoita
pelon oireita), laukausvarmoihin ja laukausalttiisiin
(osoittavat melko selvästi epänormaalia, mutta ei
hermostunutta käytöstä).
