Luonnetesti Yleistä


-> LUONNETESTISÄÄNNÖT

Luonnetestiin osallistumisen edellytyksiä ovat:

  • Koira on rekisteröity SKL:n koirarekisteriin (monirotuisia ei testata)
  • Koira on täyttänyt kaksi vuotta, muttei vielä 7 vuotta.
  • Koira on tunnistusmerkitty
  • Rekisterikirja on testitilaisuudessa mukana

Luonnetestissä kaksi tarkoitukseen koulutettua tuomaria arvioi koiran käyttäytymistä erilaisissa sille aiheutetuissa normaalista poikkeavissa tilanteissa.


Testissä saa arviot koiran luonteesta seuraavien ominaisuuksien osalta:

TOIMINTAKYKY

Tämä ominaisuus on lähinnä rinnastettavissa inhimilliseen käsitteeseen "rohkeus". Testissä tarkkaillaan ennenkaikkea koiran kykyä järjestelmälliseen toimintaan hämmennyttyään tai pelästyttyään

TERÄVYYS

Tämä ominaisuus kertoo miten herkästi koira reagoi aggressivisesti tuntemattomaan uhkaajaan.

PUOLUSTUSHALU

Tällä arvosanalla kuvataan koiran synnynnäistä halua puolustaa uhattua laumaansa (=ohjaajaansa).

TAISTELUHALU

Taisteluhalu on koiran synnynnäinen halu leikkimieliseen kamppailuun. Esimerkiksi monelle koiralle mieluisat riepotusleikit perustuvat tähän palveluskoirille tyypilliseen ominaisuuteen.

HERMORAKENNE

Tämä testin tärkein arvosana kuvaa koiran hermojen kokonaiskestävyyttä ja se näkyy testissä koiralle aiheutettujen paineiden sietokykynä.

TEMPERAMENTTI

Tämä arvosana kuvaa koiran kykyä havannoida ja osallistua ympäristönsä tapahtumiin, sen vilkkautta.

KOVUUS

Koiran kovuudella tarkoitetaan koiran taipumusta muistaa epämiellyttäviä tapahtumia. Pehmeä koira ei kerran pelästyttyään enää vapaaehtoisesti palaa uudelleen samaan tilanteeseen, kun kova koira taas unohtaa tapahtuneen heti, eikä "muista" tapahtumapaikkaa mitenkään.

LUOKSEPÄÄSTÄVYYS

Tämä arvosana kuvaa koiran suhtautumista vieraaseen, ystävälliseen ihmiseen. Optimitilanteessa koiran tulisi suhtautua tuttavuutta tekevään ihmiseen ystävällisesti ja avoimesti, kuitenkaan mielistelemättä tätä.