| |
LUONNETESTISÄÄNNÖT
Hyväksytty Suomen
Kennelliiton valtuustossa 18.11.1995 voimassa 1. 1. 1996
alkaen
1§ Testitoiminnan tavoitteet
Luonnetestin tarkoituksena on tutkia koiran
käyttäytymistä tilanteissa, joissa sen hermosto
joutuu rasitetuksi. Testitulosta voidaan käyttää
koirien luonnekuvan määrittämiseen ja
koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testitulos antaa
myös viitteitä koiran jalostuskelpoisuudesta
jalostusta ohjaaville rotujärjestöjen
jalostustoimikunnille ja kasvattajalle.
2§ SKL-FKK:N luonnetestin anominen
Testin voivat järjestää kaikki SKL-FKK:N
jäsenyhdistykset. Luonnetestin järjestäminen
anotaan Suomen Palveluskoiraliitoita SPKL:N
lomakkeella. Suomen Kennelliiton määräämänä
aikana. Anomuksessa on mainittava testituomarit ja
ylitoimitsija, testipaikka ja -aika, sekä
osallistumismaksu ja osoite mihin ilmoittautuminen
lähetetään. Tiedot hyväksytyistä testeistä
sekä mahdollisista rotu- tai jäsenkohtaisista
rajoituksista julkaistaan Koiramme- ja
Palveluskoirat-lehdissä.
3§ Osallistumisoikeus
Testiin ovat oikeutettuja osallistumaan SKL-FKK:N
tai sen hyväksymään koirarekisteriin merkityt
koirat, jotka ovat vähintään kahden ja korkeintaan
kuuden vuoden ikäisiä, tunnistusmerkitty ja
rokotettu SKL-FKK:N määräysten mukaisesti.
Testeihin ei saa osallistua arvostelevan
testituomarin tai hänen perheenjäsenensä omistama
tai kasvattama koira. Testiin ei myöskään saa
osallistua ylitoimitsijan, ratamestarin tai sihteerin
tai heidän perheenjäsentensä omistama koira,
sairas tai heikossa kunnossa oleva koira, kiimainen
narttu eikä narttu 30 vrk ennen odotettua
penikoimista ja aikaisintaan 75 vrk penikoimisen
jälkeen. Kivesvikainen uros saa osallistua testiin.
Testissä alle 75 pistettä saavuttanut koira saa
osallistua uusintatestiin vain yhden kerran,
aikaisintaan 6 kk edellisestä testistä.
Ilmoittautuminen testeihin tapahtuu järjestäjän
ilmoittamalla tavalla.
Rotujärjestö voi yleiskokouksensa päätöksellä
päättää, onko testi rodulle virallinen vai ei.
4§ Testiin osallistuvan vastuu
Koiranomistaja vastaa koiran aiheuttamista
mahdollisista vahingoista testitilaisuudessa. Tämä
ei kuitenkaan koske testaavia tuomareita. Testin
aikana koiraa ei saa kurittaa. Koiran omistaja, joka
ei noudata testituomareiden antamia testiin
liittyviä määräyksiä tai käyttäytyy
sopimattomasti, voidaan sulkea pois
testitilaisuudesta.
5§ Järjestämistoimikunta
Testin järjestävä yhdistys valitsee
testitoimikunnan. Toimikuntaan kuuluvat seuraavat
henkilöt: ylitoimitsija, ratamestari, sihteeri ja
tarvittava määrä apulaisia. Järjestävän
yhdistyksen on lähetettävä testipöytäkirjat
kolmena kappaleena testituomareiden nimikiroituksella
ja tuomarinumerolla varmennettuna 10 vrk: n kuluessa
Suomen Palveluskoiraliittoon, joka toimittaa ne
edelleen Suomen Kennelliittoon.
6§ Testituomarien tehtävät
Luonnetestissä saavat toimia testituomareina
ainoastaan SKL-FKK:N virallisesti hyväksymät
testituomarit. He saavat arvostella päivän aikana
korkeintaan 10 koiraa. Testituomariparina eivät saa
toimia SKL-FKK:N perheenjäseniksi katsomat
henkilöt. Tuomarit tarkistavat ja varmentavat
allekirjoituksellaan testitulokset pöytäkirjaan ja
koiran rekisteritodistukseen. Tuomarit ovat vastuussa
koko testitilaisuudesta yhdessä ylitoimitsijan ja
ratamestarin kanssa. Tuomarin saa vaihtaa kesken
testiä ainoastaan nk. force major tapauksissa.
Tuomarit voivat käyttää testissä apunaan
luonnetestituomarikoulutuksessa olevia harjoitus-ja
koearvostelijoita.
7§ Valitus
Luonnetestistä aiheutuneet perustellut
kirjalliset valitukset, jotka eivät saa koskea
arvostelua on jätettävä järjestämistoimikunnalle
3 vrk:n kuluessa testipäivästä, jonka on
toimitettava valitus sekä oma, että arvostelleiden
tuomareiden lausunnot 10 vrk:n aikana SKL-FKK:N
Palvelukeskukselle.
Osallistumismaksua ei makseta takaisin
tuomarimuutoksen vuoksi.
8§ Testin osasuoritukset
Toimintakyky on luonteenominaisuus,
jonka avulla koira kykenee toimimaan oikealla tavalla
ilman ulkoista pakkoa, todellisten vaaratilanteiden
tai luuloteltujen vaaravaikutusten keskellä
joutumatta pelon valtaan, keskeyttämättä
toimintaansa.
Terävyys on koiran taipumus
reagoida vihamielisesti odottamattoman ärsykkeen
sattuessa.
Puolustushalu on perinnöllinen
ominaisuus asettua vaaratilanteessa puolustamaan
ohjaajaansa ja itseään.
Taisteluhalu on perinnöllinen
taipumus nauttia taistelemisesta itsestään,
leukojen ja lihasten käytöstä.
Hermorakenne Hermorakenteella
tarkoitetaan koiran synnynnäistä vahva- tai
heikkohermoisuutta, joka ilmenee kun koira syystä
tai toisesta joutuu voimakkaaseen, vaihtelevaan
sisäiseen jännitystilaan.
Temperamentti on kyky nopeasti
reagoida ja järjestäytyneesti kohdata
ympäristöärsykkeitä samoin kuin kyky nopeasti
sopeutua muuttuneisiin tilanteisiin.
Kovuus. Koiran luonteen kovuudella
tarkoitetaan sitä, miten koira antaa
epämiellyttävän tuntuisten järkytysten vaikuttaa
vastaiseen toimintaansa.
Luoksepäästävyys Koiran
suhtautuminen vieraaseen henkilöön.
Laukauspelottomuus Koiran
laukauskestävyys testataan 9mm paukkupanoksin
terävyyskokeen jälkeen koiran ollessa kytkettynä
seinään tai koiran puuhastellessa ohjaajan kanssa.
Puuhailu on yleensä liikkumista ohjaajan kanssa
tähän tarkoitukseen varatulla alueella, maaperän
haistelua.leikkimistä ohjaajan kanssa tms.
9§ Luonnetestin arvostelutaulukko
I Toimintakyky kerroin 15
+3 erittäin suuri
+2 suuri
+1 kohtuullinen
-1 pieni
-2 riittämätön
-3 toimintakyvytön
II Terävyys kerroin 1
+3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää
hyökkäyshalua
+2 suuri ilman jäljelle jäävää
hvökkäyshalua
+1 pieni ilman jäljelle jäävää
hyökkäyshalua
-1 pieni jäljelle jäävin
hyökkävshaluin
-2 kohtuullinen jäljelle jäävin
hyökkäyshaluin
-3 suuri jäljelle jäävin
hyökkäyshaluin
III Puolustushalu kerroin 1
+3 kohtuullinen, hillitty
+2 suuri, hillitty
+1 pieni
-1 haluton
-2 erittäin suuri
-3 hillitsemätön
IV Taisteluhalu kerroin 10
+3 suuri
+2 kohtuullinen
+1 erittäin suuri
-1 pieni
-2 riittämätön
-3 haluton
V Hermorakenne kerroin 35
+3 rauhallinen ja varma
+2 suhteellisen rauhallinen
+1 hieman rauhaton
-1 vähän hermostunut
-2 hermostunut
-3 erittäin hermostunut
VI Temperamentti kerroin 15
+3 vilkas
+2 kohtuullisen vilkas
+1 erittäin vilkas
-1 häiritsevän vilkas
-2 välinpitämätön
-3 apaattinen
VII Kovuus kerroin 8
+3 kohtuullisen kova
+2 kova
+1 hieman pehmeä
-1 erittäin kova
-2 pehmeä
-3 erittäin pehmeä
VIII Luoksepäästävyys kerroin 15
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+2 luoksepäästävä, hieman
pidättyväinen
+1 mielistelevä
-1 selvästi pidättyväinen
-2 hyökkäävä
-3 salakavala
Laukauspelottomuus
+ laukausvarma
+ laukauskokematon
+ paukkuärtyisä
- laukausaltis
- laukausarka
Testitulos
Testitulos = loppupistemäärä
muodostuu arvostelutaulukon mukaan saadusta
pistemäärästä, joka on -300 ja +300
välillä.
Hyväksytty tulos
Roduilla, joilla hyväksytty luonnetestitulos
vaaditaan valionarvoon yms., koira saavuttaa
hyväksytyn tuloksen, kun edellä mainitulla
tavalla laskettu lopputulos on vähintään +75
ja koira on saanut vähintään arvosanan + 1
terävyydessä, hermorakenteessa ja
luoksepäästävyydessä sekä arvosanan +
laukauspelottomuudesta.
10§ Muut ohjeet
Näihin sääntöihin liittyvät SKL-FKK:N
hallituksen SKL-FKK:n Palvelukeskuksen
esityksestä vahvistamat testi- ja muut ohjeet.
|