| |
Luonnetestin
arvosteluohje - PUOLUSTUSHALU
Puolustushalulla
tarkoitetaan tässä yhteydessä koiran
synnynnäistä taipumusta aktiivisesti hyökkäyksen
tai hyökkäysyrityksen avulla puolustaa itseään,
laumaansa (perhettä tai ohjaajaansa) sekä
asuinaluettaan.
Aktiivisesti puolustamisella tarkoitetaan sellaista
puolustuskäyttäytymistä, että se voidaan
arvostella kokeella. Pakokin on eräänlaista
puolustusta, mutta se arvostellaan
toimintakykykokeessa. Tietyllä tavalla myös
terävyysreaktiot ovat puolustautumista - uhkaa
kohden suunnattu uhkaava asenne. Mutta koska tämä
asenne laukaisee monilla koirilla pikemminkin paon
kuin hyökkäyksen, on yksinkertaisempaa arvostella
terävyys yhtenä ominaisuutena ja taipumus
aggressiiviseen hyökkäykseen toisena.
Puolustushalu vaihtelee tilanteiden, ympäristön ja
koiran tunnemielialojen mukaan. Kaikkein
kiinnostavinta on koiran käyttäytyminen
tilanteissa, joissa uhan aiheuttavat tuntemattomat
henkilöt.
Puolustushalua tarkasteltaessa on muistettava, että
on helppoa määrätietoisella ja yksinkertaisella
koulutuksella suunnata luontaista puolustushalua
tiettyyn suuntaan ja yleensä lisätä sitä.
Erikoiskoe
Puolustushalukokeessa testaaja hyökkää koiran
ohjaajaa ja toissijaisesti koiraa kohden. Oikeastaan
tällaisella koetavalla on melko vähäinen arvo,
koska on vaikeata luoda todellisen vaaran tunnetta
siten, että koira tuntisi tilanteen hyvin
uhkaavaksi. Testaajalta vaaditaan tässä taitoa
hyökätä mahdollisimman todentuntuisesti. Mikäli
hän ei saa aikaan vaaran vaikutelmaa, koira yleensä
pysyy välinpitämättömänä tai sitten
puolustushalun sijasta herääkin vain toimintakyky.
Koira käsittää koko asian vaarattomaksi leikiksi.
Koiran pysyminen välinpitämättömänä ei
välttämättä ole merkki puolustushalun
puuttumisesta. Mikäli se on käyttäytynyt täysin
tai melko välinpitämättömästi myös muissa
sellaisissa koetilanteissa, joissa puolustushalua
olisi pitänyt ilmetä, on syytä olettaa koiran
puolustushalun olevan vähäinen. Jos koira on muiden
kokeiden aikana osoittanut parempaa puolustushalua
kun hyökkäystilanteessa, voi siihen olla monta
syytä. Koira ei ole tuntenut tehtyjä ärsytyksiä
uhkaavaksi. Koira voi osoittaa liian suurta
kunnioitusta tai luottamusta ihmistä kohtaan,
jolloin sen puolustushalu estyy. Tämä ilmenee
yleensä pieninä kesken jätettyinä
hyökkäysyrityksinä. Koira on purkanut muihin
lyhyen ajan sisällä suoritettuihin kokeisiin niin
paljon vihamielistä puolustushalua, että sen
sisäinen aktivaatiotaso on laskenut. Erikoiskokeessa
tehdyt ärsytykset ovat liian heikkoja nostamaan
toiminnan purkautumistasolle. Mikäli koira ei
puolusta ohjaajaansa, suunnataan hyökkäys koiraa
kohti.
Eräät koirat innostuvat suuresti testaajan
työskentelystä, mutta eivät osoita
hyökkäävyyttä. Silloin puolustushalun asemesta
aktivoituukin taisteluhalu, koska koira pitää
maalimiestä ennemminkin leikkitoverinaan kuin
vaarallisena henkilönä. Tavallisinta lienee, että
koirien käytös ilmentää sekä puolustushalua
että taisteluhalua.
Erottaakseen nämä ominaisuudet toisistaan on syytä
muistaa, että puolustushaluun liittyy aina jonkin
verran hyökkäävyyttä, mutta taisteluhaluun ei
(paitsi leikissä). Ei ole vaikea erottaa todellista
aggressiivisuutta ja leikkihyökkäyksiä toisistaan.
Matalalle laskeutunut etuosa, levällään olevat
etujalat ja pystyasentoinen takaosa sekä pään tai
koko etuosan heiluttaminen sivuille ovat merkkejä
taisteluhalusta eikä puolustushalusta, vaikka
"uhkaavaa" murinaa kuuluisikin
samanaikaisesti. Puolustushalun merkkejä ovat
yleensä alas laskettu ja eteenpäin työnnetty
pää, hampaiden näyttäminen, murina ja joskus
haukku, matala, tasapainoinen runko sekä kohotetut
niska- ja seikäkarvat. Jopa häntä liikkuu eri
lailla puolustus- ja taisteluhaluissa. Yksilöllisiä
eroja kuitenkin esiintyy. Hyökkäävyyden
yhteydessä häntä on aina jäykempi ja suorempi ja
värähtelevä, ja sen liikkeet ovat ylipäätään
rytmikkäämmät kuin taisteluhalutilanteessa.
Testi on nopeasti järjestettävissä ja vietävissä
läpi, joten sen suorittaminen on suositeltavaa.
Usein on mahdollista saada täydentäviä tietoja
koiran terävyydestä ja toimintakyvystä puolustus-
ja taistelunhalun lisäksi. Sen lisäksi koe on
arvokas, jos koira puolustautuu aktiivisesti, saadaan
yleensä selville millaisessa henkisessä tasapaino-
tai tasapainottomuustilassa se hyökkää. Tämä on
tärkeää siksi, että puolustushalun arvostelussa
ollaan kiinnostuneempia koiran kyvystä käyttäytyä
tasapainoisesti - mahdollisesta vihaisuudesta
huolimatta - kuin puolustushalun suuruudesta.
Arvostelu
Puolustushalun arvostelussa ei pidä arvostella
vain koiran suorittamaa hyökkäyksiä vaan myös
pienintäkin pyrkimystä aktiiviseen puolustukseen.
Harvoin koira tässä vaiheessa tosissaan hyökkää.
Hyökkäysyritykset ovat sitä tavallisempia.
Yritykset ovat arvostelun kannalta yhtä arvokkaita
ja luotettavia kuin varsinaiset hyökkäyksetkin.
Koirilla, joilla on suuri terävyys, on myös suuri
puolustushalu, ja koirilla, joilla on pieni
terävyys, on pieni puolustushalu. Olisi helppoa, jos
voitaisiin tyytyä tähän päätelmään, sillä
silloin voitaisiin poistaa koko puolustushalun
arvostelu ja arvostella vain koiran terävyyttä.
Mutta se ei riitä. Halutaan nähdä koiran käytös
silloin, kun sen terävyys on noussut sellaiselle
tasolle, että sen on jollain tavalla purkauduttava.
Kuten aikaisemmin mainittiin, voi terävyys yleensä
purkautua kahta tietä: joko hyökkäyksellä uhan
aiheuttajaa kohden tai paolla sen läheisyydestä.
Tietysti molemmansuuntaiset pyrkimykset yhtaikaakin
ovat mahdollisia, jopa tavallisimpia. Mainittakoon
vielä kerran, että tässä kokeessa on arvosteltava
koiran halua hyökätä eikä sen halua paeta.
Yleisenä sääntönä puolustushalun suuruuden
määrittelemiseen pätee, että mitä useampia ja
voimakkaampia ärsytyksiä tarvitaan hyökkäyksen
purkautumiseen - loppuun suoritettuna tai vain
aloitettuna - sitä vähäisempi on puolustushalu.
Vastaavasti puolustushalu on sitä suurempi, sitä
vähäisemmät ärsykkeet laukaisevat hyökkäyksen.
Yhtä tärkeätä on arvostella, suorittaako koira
hyökkäyksen hillitysti vai hillitsemättömästi.
Tästä on vaikeata antaa mitään yleistä
sääntöä. Yksilöllinen vaihtelu on suurta ja
lisäksi sellaiset ominaisuudet kuin temperamentti,
toimintakyky, kunnioitus ihmistä kohtaan, puuttuva
yhteenkuuluvuuden tunne ohjaajan kanssa jne. voivat
vaikuttaa hyökkäykseen joko kiihottavasti tai
ehkäisevästi. Vaikka näiden kahden hyökkäystavan
kuvaileminen on vaikeaa, ei yleensä ole vaikea
sanoa, kummasta muodosta on kyse kun näkee - ja
kuulee - miten koira suorittaa hyökkäyksen. Ero
hillityn ja hillitsemättömän hyökkäyksen
välillä näkyy melkein aina parhaiten, testaajan
lopettaessa hyökkäyksen. Jos koira heti lieventää
hyökkäystään tai lopettaa sen täysin, se ei ole
voinut toimia tasapainottomasti. Mikäli koira jatkaa
hyökkäystä yrittäen purra ja osoittaa selvää
aggressiivisuutta, voimme varmasti todeta
hyökkäyksen olevan hillitsemätön. Yksinomaan se,
että hyökkäys tapahtuu nopeasti, ei tee
hyökkäystä hillitsemättömäksi. Voi olla kyse
temperamentista. Määrätietoisen raivoisaa
hyökkäystä, josta puuttuu aggression piirteet, ei
myöskään voida pitää tasapainottomana
puolustushyökkäyksenä. Tällainen hyökkäys
johtunee suuresta taisteluhalusta.
|